Whoaaaaaaa.... (rv 11+1)

Mooi!

Kun katsoin tilastoja, järkytyin. 76 kertaa katsottu tänään?! Eilen "vain" 12? Whoa. Kiitos kuitenkin lukijoille :)

Eli tosiaan, käytiin toissapäivänä neuvolassa. Kuunneltiin sydänääniä Nöpöltä ja kyllähän ne pienen ettimisen jälkeen löytykin. Pikkuisen sydän hakkasi melko kiivaaseen tahtiin, mutta kuitenkin ihan normaaliin sen kokoiselle pikku babylle. Syke oli 170. Rix meinas jo säikähtää, että ei kai se vaan oo kuollut sinne. Sitten kun se neuvolatäti löysi ne sydänäänet, Rix huokas helpotuksesta. (Mie pääsin kerranki sanomaan: Miehän sanoin. :P) No, mie sitten sieltä terveyskeskukselta kävelin lukiolle kun Rix sitten lähti sinne koululle takaisin. Tänään lukiolla miulla oli äikkää. Katottiin 55 minuutin pituinen pätkä Edgar Allen Poesta. Oli hauska huomata kuinka puoli luokkaa keskittyy johonkin muuhun (kumma kyllä, ne oli jätkät jotka keskitty siihen dokkariin o.O parilla naispuolisella poikkeuksella toki) ja kun välitunti alko, kaikki muut lähti automaattisesti ovesta ulos. Mie jäin sit luokkaan kun ei ollu muutakaan tekemistä. Ruvettiin kattomaan kans erilaisia novellin lajeja, koska ens viikolla ruvetaan sit kirjottamaan omaa novellia. Saatan laittaa sen sit tännekin, riippuen toki siitä jaksanko.

Oli hauskaa, kun lähettiin kohti miun kotia Rixun kans. Ekaks, se linkka joka lähtee oppilaitoksen pihasta oli jälleen kerran vartin myöhässä. Sit ku päästiin välietapille, siitä alkokin sitten parin tunnin shoppailukierros syömässäkäymisineen. Meidän molempien ja meidän lompakkojemme onneksi kumpikaan meistä ei ole mikään shoppailufriikki, joten matkaan tarttui vain välttämättömyyksiä. Plussana sitten sellainen musta kovakantinen lehtiö, johon Rix sitten kirjottelee muistoja Nöpön odotusajasta ja Nöpön lapsuudesta. "Jos tilaa on, niin kyllä", kommentoi Rix. (just joo kiva kun kerrot, kulta <3 -Rix). Käytiin sit lopuks Piikissä syömässä. Linkalla sit lähettiin kohti miun kotikylää. Linkkamatkan päätyttyä tosin oltiin vieläkin vähän yli kilometrin päässä miun kotoo, joten jouduttiin kävelemään seittemän sentin lumikinoksessa kun tuon tien kävelytietä ei oltu aurattu viikkoon. Erityisen mukavaa siitä teki se, että meillä oli mukana vetolaukku. Vedä sitä siinä sitten perässäs. "Pulkka ois ollu tarpeen..." Sit ku päästään kotia ni pikkusisko hyppää kohti Rixun vattaa ja pikkuveli vaatii minnuu ulos lumipyryyn leikkimään. Mie olin jo tosin siinä vaiheessa saanu jo tämän päivän annokseni lunta ja tuulta. Huomenna suunta sitten tuonne "keskustaan" nuorteniltaan päivittelemään kylän juorut. Rix on jo valmistautunut kertomaan odottavansa kolmosia. Oli kuulemma kaupassaki sanottu: "Se o iha eri näkööne ko täkälääset". No vähemmästäkin, kun eivät oo itäsuomalaista kauneutta ennen nähneet sen pikkukylän sonnan alta. On se jännä juttu. On seki jännä juttu, että kun opiskelu- ja kotipaikkakunnilla ollaan kerrottu, niin huhut on kiiriny välietapille asti, ihan sinne reunamillekin. Yks siellä asuva kaveri tuos yks päivä laitto Skypellä viestiä, että: "Korviini on kuulunut huhuja, joiden mukaan susta ois tulossa isä". Vastasin sit toki myöntävästi, koska ei se ollut enää niin salaista. "Puraisin juuri äsken kieleeni. Tämä nappi on ärsyttävä." Minä siis todellakin puraisin kieleeni, mutta minulla ei ole kielikorua, vaan nappi on farkkujeni takataskussa ja istun sen päällä. Rix on melkein koko ajan väsynyt, kun tulee koulusta. Johtuu produktioharkoista, kun heillä on lastennäytelmä esitettävänä huhtikuussa. No, kyllähän siinä väsyy, kun 4-6 tuntia harjoittelee samaa näytelmää. Ja mitä lähemmäs ensi-iltaa päästään, harkat pitenee. Pitää opetella koreografiat (kyllä, niitä käytetään myös näyttelemisessä), repliikit (vuorosanat, jos joku ei tiedä :) ), roolihenkilön olemus, roolihenkilöiden vuorovaikutus eli kontaktit, tuntevatko ennestään ja roolihenkilöiden välinen menneisyys, opetella olemaan ennakoimatta toisen liikkeitä, vaikka tietääkin mitä tapahtuu seuraavaksi. Jos siinä ei ollut tarpeeksi, on vielä alkulämmittelyt. Jos et juokse auditorioa ympäri, niin että hiki tulee pintaan, teet vatsa- tai selkälihaksia, punnerrat tai teet kyykkyhyppyjä, joiden jälkeen venytellään. Usein sen jälkeen tehdään vielä X-hyppyjä, jotta hiki tulee takaisin pintaan. Omaa roolihenkilöä pitää ja on pakkokin syventää jatkuvasti, jopa ensi-illan jälkeen ja viimeisen näytöksen viimeiseen sekuntiin. Sen jälkeen olet vapaa. Hahaa, vitsailin. Sen jälkeen sitä käsitellään seuraavalla tunnilla viimeisen esityksen jälkeen, puretaan koko homma ja annetaan palautetta ja katsotaan miten kukakin on kehittynyt. Ja koskaan kukaan tässä prokkiksessa ei ole koskaan yksin näyttämöllä, vuorovaikutusta ja vaikuttumista tapahtuu koko ajan. Haastavinta siinä on se, että tätä tehdään LAPSILLE. Luulisi että se olisi helpompaa kuin aikuisille tekeminen... Ei todellakaan. Lapset ovat kriittisimpiä katsojia, koska he eivät välttämättä ymmärrä improvisaatiota. Heille kaiken pitää olla todellista, eli dramatisoida aiheuttamatta draamaa. Lapsille pitää olla aidompi, kaiken pitää tapahtua juuri siinä hetkessä ja kohtausten väliin ei saa jäädä liikaa aikaa, sillä he ehtivät tylsistyä, kun mitään ei tapahdu. Siinä vaikeinta on varmaan se, että roolihenkilö muuttuu koko ajan, mutta silti se on sama. Roolihenkilön pitää olla kiinnostava, mutta itse ei saa tylsistyä. Lavalle ei saa mennä kyllästyneenä. Roolihenkilö pitää itse olla, muuten hommasta ei tuu mitään. Vielä haasteellisemmaksi sen tekee, kun pitää olla satuhahmo. Ja tällä kyseisellä hahmolla tuppaa olemaan koko esityksen ajan vain päkiät maassa... Terveisiä Rixulta tämän kappaleen myötä. Kiittää ja kumartaa, Teen Ape Becoming Dad, Mika EDIT: ps. unohdin kirjoittaa tänne vielä että: HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE NAISILLE, NIIN SYNTYMÄTTÖMILLE, SYNTYNEILLE, VÄHÄN KASVANEILLE, AIKUISILLE JA SENIOREILLE. Olkaa hyvä.