Terve :)
Jos mä tällä kertaa vähän kerron mitä on tapahtunu tähän mennessä. Alkuun me ei meinattu oikeen kertoo kellekään, mut sit oli vähän pakkoki ruveta kertoon ettei Rixun luokkalaiset ja sen linjanohjaaja rupeis epäilemään, et aamu- ja iltapahoinvoinnit olis pelkkää feikkausta. Sit saiki tietää terkkari ja sen kautta sit sovittiin eka neuvolakäynti. Eka neuvola oli ystävänpäivänä ja sieltä sit tarttu raskauteen liittyvää kirjallisuutta mukaan :) Ne nyt lähinnä meni Rixulle, ja siel kans nähtiin meidän lapsi ekaa kertaa :') se oli sellanen pieni pavun näkönen vielä, mut siit se sit kasvaa ja rupee muistuttaa minikokosta ihmistä pikkuhiljaa.
Se tunne kun näkee sen pienen ihmisen alun siellä ruudulla ja kun se pieni valkonen piste vilkkuu siel ku sen sydän lyö... Ei sitä tunnetta voi replikoida millään. Vaikka saisin miljoona euroa ja kaiken muun mitä haluaisin, ei se tuntuis samalta. Sen jälkeen mä olin pää pilvissä jonkin aikaa, ja Sami tais vähän ärsyyntyäki muhun ku herätin sen, heiluttelin ultrakuvaa sen naaman edes ja pompin ja suusta tuli lähinnä: "Katosiinäsenytonkatositäeiköookkiihanasiinäseonagooierngviosernn" :D sit kymmenisen minuuttia siitä kysyin siltä et taidan olla vähän ärsyttävän iloisella tuulella. Sami vastas vaan et ai vähänkö vaan :)
Varmaan jokainen äiti-ihminen joka lukee tätä, tietää sen tunteen kun odottaa lapsensa näkemistä vaikka laskettuun aikaan onkin se 30 (tai jotain sinne päin) viikkoa vielä jäljellä. Seuraava aika keskussairaalalle olis 18.3 ja voitte odottaa multa sit jotain häpihäpiiloisuusonnellisuus-postausta. Mä veikkaan et se onki sit jo 'vähän' isompi kuin se muutaman millin pituinen 'papu' :)
Kun odottaa jotain pitkän aikaa, jotain minkä on itse laittanut alulle, ja näkee sen etenevän ja kasvavan, ei sitä voi korvata millään muulla sitä tunnetta. Rakkaus sitä pientä kohtaan kasvaa jokaisella millillä ja grammalla minkä se kasvaa <3 Myös rakkaus lapsen äitiä kohtaan syvenee hetki hetkeltä. Jos multa tultais kysymään, kumman haluisin säästää, Nöpön vai Rixun, mä tulisin hulluks. Mulla on muutenkin vaikeuksia päättää useemmasta vaihtoehdosta, jos ei oo mitään hyötyjä ja haittoja joita tutkia. Joitakin asioita mäkin tosin osaan päättää.
Ehkä jos mä vähän opinnoistanikin kerron. Käyn siis nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto, joka kestää kolme vuotta peruskoulusta valmistuneille ja kaks vuotta lukiosta valmistuneille YO-pohjaisille. Nuva-puolen lisäksi käyn lukiota, jossa aineinani on äidinkieli, englanti, lyhyt matikka ja psykologia. Nuva-puolella on nyt menossa ATTO-jakso, jonka tunneista käyn vain osan koska olen lukiolla. Nyt teen vain yhteiskuntatietoa amiksella. Lukiolla on tällä hetkellä englantia ja äikkää. I love the äikän kurssi; kaunokirjallisuutta. Päästään tekemään oma novelli, ja mulla on siihen ideakin jo valmiina. Enkku on ollu mulla aina vahva. Nyt oon höpissy jo aika paljon, enkä mä oo vieläkään kertonu perheestäni mitään. Elikkäs, meitä on äitee, isäpuoli, isoveli ja -sisko ja pikkuveli ja -siskot. Meitä asuu (sillon kun kaikki on kotona) tän katon alla kaheksan ihmistä, muuten viis. Isoveli muutti jokunen vuos sitten Kokkolaan ja isosisko asuu tuos kolmenkymmenen kilsan päässä. Mä kun muutan opiskelupaikkakunnalleni loppuvuodesta ja sinne onkin sitten sellanen 40 kilometriä. Oonhan mä siellä muutnki pomppinu jo melkeen puol vuotta ja asunu arkena siellä ja tullu viikonlopuks kotia. Isoveljeni täyttää tänä vuonna 21, isosisko 20, pikkuveli 12, vanhempi pikkusisko 8 ja nuorempi pikkusiskoista täyttää 3. Meillä on myös karjalankarhukoira Riku, joka täyttää 6.6 kaksi vuotta.
Edellisestä postauksesta Sami kommentoi et "älä nyt rupee romaaneja kirjoittamaan, eihän kukaan jaksa lukee niitä kun ne kerran on blogipostauksia", nii minä sit pistin takasin et "eihän siinä ollu viel yhtä sivua". Eihän siinä ollukkaa ku Wordilla kattoin. En tiiä sit mitä se sanoo tästä ku lukee tän, koska tää on aikas paljon pitempi kun se edellinen.
Huomenna lähetään mummolaan, minä ja mun pikkuveli. Pappa ehtii näkemään vielä lapsenlapsenlapsenlapsensa aika varmasti, koska pappa on hyvässä kunnossa ollakseen 93+ -vuotias. Jos kuitenkin säästän vielä rivejä myöhemmäksikin, niin joku ehkä jaksaa oikeesti lukee nää loppuunkin asti :)
Kiittää ja kumartaa,
Teen Age Becoming Dad, Mika
ps. En sittenkään jaksanut odottaa viikkoa, vaan ryöstin pikkuveljeni koneen käyttöön :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti