Hiihtoloman alkua :) (rv 9+2)

Terve :)

Jos mä tällä kertaa vähän kerron mitä on tapahtunu tähän mennessä. Alkuun me ei meinattu oikeen kertoo kellekään, mut sit oli vähän pakkoki ruveta kertoon ettei Rixun luokkalaiset ja sen linjanohjaaja rupeis epäilemään, et aamu- ja iltapahoinvoinnit olis pelkkää feikkausta. Sit saiki tietää terkkari ja sen kautta sit sovittiin eka neuvolakäynti. Eka neuvola oli ystävänpäivänä ja sieltä sit tarttu raskauteen liittyvää kirjallisuutta mukaan :) Ne nyt lähinnä meni Rixulle, ja siel kans nähtiin meidän lapsi ekaa kertaa :') se oli sellanen pieni pavun näkönen vielä, mut siit se sit kasvaa ja rupee muistuttaa minikokosta ihmistä pikkuhiljaa.

Se tunne kun näkee sen pienen ihmisen alun siellä ruudulla ja kun se pieni valkonen piste vilkkuu siel ku sen sydän lyö... Ei sitä tunnetta voi replikoida millään. Vaikka saisin miljoona euroa ja kaiken muun mitä haluaisin, ei se tuntuis samalta. Sen jälkeen mä olin pää pilvissä jonkin aikaa, ja Sami tais vähän ärsyyntyäki muhun ku herätin sen, heiluttelin ultrakuvaa sen naaman edes ja pompin ja suusta tuli lähinnä: "Katosiinäsenytonkatositäeiköookkiihanasiinäseonagooierngviosernn" :D sit kymmenisen minuuttia siitä kysyin siltä et taidan olla vähän ärsyttävän iloisella tuulella. Sami vastas vaan et ai vähänkö vaan :)

Varmaan jokainen äiti-ihminen joka lukee tätä, tietää sen tunteen kun odottaa lapsensa näkemistä vaikka laskettuun aikaan onkin se 30 (tai jotain sinne päin) viikkoa vielä jäljellä. Seuraava aika keskussairaalalle olis 18.3 ja voitte odottaa multa sit jotain häpihäpiiloisuusonnellisuus-postausta. Mä veikkaan et se onki sit jo 'vähän' isompi kuin se muutaman millin pituinen 'papu' :)

Kun odottaa jotain pitkän aikaa, jotain minkä on itse laittanut alulle, ja näkee sen etenevän ja kasvavan, ei sitä voi korvata millään muulla sitä tunnetta. Rakkaus sitä pientä kohtaan kasvaa jokaisella millillä ja grammalla minkä se kasvaa <3 Myös rakkaus lapsen äitiä kohtaan syvenee hetki hetkeltä. Jos multa tultais kysymään, kumman haluisin säästää, Nöpön vai Rixun, mä tulisin hulluks. Mulla on muutenkin vaikeuksia päättää useemmasta vaihtoehdosta, jos ei oo mitään hyötyjä ja haittoja joita tutkia. Joitakin asioita mäkin tosin osaan päättää.

Ehkä jos mä vähän opinnoistanikin kerron. Käyn siis nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto, joka kestää kolme vuotta peruskoulusta valmistuneille ja kaks vuotta lukiosta valmistuneille YO-pohjaisille. Nuva-puolen lisäksi käyn lukiota, jossa aineinani on äidinkieli, englanti, lyhyt matikka ja psykologia. Nuva-puolella on nyt menossa ATTO-jakso, jonka tunneista käyn vain osan koska olen lukiolla. Nyt teen vain yhteiskuntatietoa amiksella. Lukiolla on tällä hetkellä englantia ja äikkää. I love the äikän kurssi; kaunokirjallisuutta. Päästään tekemään oma novelli, ja mulla on siihen ideakin jo valmiina. Enkku on ollu mulla aina vahva. Nyt oon höpissy jo aika paljon, enkä mä oo vieläkään kertonu perheestäni mitään. Elikkäs, meitä on äitee, isäpuoli, isoveli ja -sisko ja pikkuveli ja -siskot. Meitä asuu (sillon kun kaikki on kotona) tän katon alla kaheksan ihmistä, muuten viis. Isoveli muutti jokunen vuos sitten Kokkolaan ja isosisko asuu tuos kolmenkymmenen kilsan päässä. Mä kun muutan opiskelupaikkakunnalleni loppuvuodesta ja sinne onkin sitten sellanen 40 kilometriä. Oonhan mä siellä muutnki pomppinu jo melkeen puol vuotta ja asunu arkena siellä ja tullu viikonlopuks kotia. Isoveljeni täyttää tänä vuonna 21, isosisko 20, pikkuveli 12, vanhempi pikkusisko 8 ja nuorempi pikkusiskoista täyttää 3. Meillä on myös karjalankarhukoira Riku, joka täyttää 6.6 kaksi vuotta.

Edellisestä postauksesta Sami kommentoi et "älä nyt rupee romaaneja kirjoittamaan, eihän kukaan jaksa lukee niitä kun ne kerran on blogipostauksia", nii minä sit pistin takasin et "eihän siinä ollu viel yhtä sivua". Eihän siinä ollukkaa ku Wordilla kattoin. En tiiä sit mitä se sanoo tästä ku lukee tän, koska tää on aikas paljon pitempi kun se edellinen.

Huomenna lähetään mummolaan, minä ja mun pikkuveli. Pappa ehtii näkemään vielä lapsenlapsenlapsenlapsensa aika varmasti, koska pappa on hyvässä kunnossa ollakseen 93+ -vuotias. Jos kuitenkin säästän vielä rivejä myöhemmäksikin, niin joku ehkä jaksaa oikeesti lukee nää loppuunkin asti :)

Kiittää ja kumartaa,
Teen Age Becoming Dad, Mika

ps. En sittenkään jaksanut odottaa viikkoa, vaan ryöstin pikkuveljeni koneen käyttöön :)

Moikka moikka ja terveppä terve

Terve!

Eli olen siis -96 syntynyt 'nuorimies', josta tulee syyskuussa 2013 onnellinen isäihminen. Olen tällä hetkellä 16-vuotias ja mulla on 17-vuotias avovaimo Rix, opiskelupaikka ja muutama kämppäkaveri. Me ollaan hankkimassa omaa kämppää täältä opiskelupaikkakunnalta sillä tavalla, että päästäisiin jo ehkä tämän vuoden puolella muuttamaan :)

Opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjausta, ja avovaimoni on samassa koulussa teatterilinjalla. Asun vielä oppilaitoksen asuntolassa, ja täältä löytyykin melko kirjava sakki. Luterilainen, helluntalainen, muslimi ja kun Rix on paikalla, myös ortodoksi. Noita neljää uskontokuntaa löytyy silloin tämän katon alta. Asuntoni on soluasunto, jossa on neljä huonetta joissa jokaisessa (ainakin pitäisi asua) kaksi henkilöä. Meitä täältä löytyy viisi vakituista ja yksi joka pomppii täällä silloin tällöin. Mulla ja mun kämppäkaverilla Samilla on yleensä aina jotain hullua meneillään (ainaki hullut jutut jos ei muuta). VK on vähän yli kaksmetrinen jätkä joka on mua vuoden vanhempi ja opiskelee samaa tutkintoo mutta vaan vuoden ylempänä. Leijonakuningas on tummaihoinen maakariopiskelija joka asuu VK:n kans samassa huoneessa. Musamies asuu viereises huonees ja yleensä sieltä kuuluu kitaran soittoo jota on ihan mukava kuunnella.

Oon huomannu et aika paljon kerrotaan teiniäitien elämästä ja voivotellaan ja kannustetaan teiniäitejä. Mutta missä on teini-isät? Yhdestä blogista olen kuullut jota kirjoittaa teini-isä (8teen! & Dad). Teiniäidit taas ovat saaneet jopa oman telkkariohjelmansa. Ajattelin ruveta kirjoittamaan tätä auttaakseni valottamaan sitä, millaista on olla teini-isä.

Nuoresta iästäni huolimatta, mulla on jonkin verran kokemusta lastenhoidosta. Mulla on viis sisarusta joista kolme on nuorempaa. Ruokaakin osaan laittaa, mutta siinä tuppaa käymään sillä tavalla, että kun on vähemmän porukkaa syömässä niin teen liikaa, kun on tottunut kokkaamaan kahdeksalle henkilölle. Haluan ottaa vastuun lapsestani isänä ja Rixusta avomiehenä ja hoidan opiskeluni loppuun samalla kun hoidan vauvaa. Veikkaisin että joudun lykkäämään armeijaan menoani, sillä silloin kun täytän 18, Nöpö (vaavistamme käytetty nimitys vielä ristiäisiin asti) on täyttämässä 2 vuotta. Tiedän, että edessäni on monta itkukohtausta, stressiä, piinaa, 'kidutusta' ja kaikkea muuta vaipparumbasta yösyöttöihin, mutta kun siitä oppii nauttimaan, ei ole juurikaan palkitsevampaa kuin oman lapsen hoito ja seurata kuinka vauva kasvaa taaperoksi ja pikkulapseksi ja seurata kehitystä siinä samalla. Ne hetket, kun lapsi oppii ryömimään, konttaamaan, kävelemään, jokeltamaan, puhumaan tai jotain muuta vastaavaa, tekevät siitä kaiken sen vaivan arvoisen. Ja kun itse on kotona hoitamassa lasta silloin kun kumppani on kavereidensa kanssa shoppailemassa, passitettu makuuhuoneeseen lepäämään tai tekemässä jotain muuta kuten 'tyttöjen juttuja' tai on käymässä kaupassa, voi miesotus leuhkia kavereilleen: "Minussapa on miestä tähän". Kaikesta huolimatta aion pitää Nöpöstä hyvää huolta, tuli eteen mitä tahansa niin kauan kun mussa vielä henki pihisee. Olis tosin kiva kuulla myös muista teini-isistä, jottei tulisi fiilis että minä ja 8teen! & Dad:in kirjoittaja ollaan ainoot teini-isät. Olis kiva verrata kokemuksia :)

Kiittää ja kumartaa,
Teen Age Becoming Dad, Mika

ps. ens viikko on meillä hiihtoloma, joten en varmaan kirjoita kun vasta sitä seuraavalla viikolla :)