Okei, tänään on se jännitetty päivä jota on odotettu pelolla ja toivolla. Tänään saadaan tietää, saadaanko mitä tukia, pystytäänkö asunnon hankkimista nopeuttamaan ja tarvitaanko perhepäivähoitajaa meille (tai jotain muuta vastaavaa).
Ja sitten vähän enemmän innolla odotettu kuin edellinen; rakenneultra huomenna. Sitten se onkin sellainen juttu, että Rix voi hengähtää ja rauhoittua vähäksi aikaa ennen kuin rupeaa jännittämään synnytystä. Näinä päivinä ratkeaa paljon...
Nöpö potkii koko ajan kovempaa. Tai ainakin siltä se näyttää, kun Rix välillä näyttää siltä, että näkymätön käsi olisi lyönyt häneltä ilmat pihalle. Mutta eihän se ole näkymätön käsi, vaan se potku/lyönti/pusku tulee sisältä päin. Aika näyttää millon ne alkaa näkymään ulospäin...
Nöpö on kasvanut jo sen verran, että kun Rix pitää löysiä paitoja, vaavimaha näkyy melkein jo läpi. Oikeestaan se on kyllä aika söpöä. Kun sitä taas miettii, isäks tuleminen on yhä lähempänä (ei kai se haittaa, jos isukki on vähän lapsenmielinen?). Jostain syystä teinivanhemmilta vaaditaan enemmän kuin aikuisilta vanhemmilta(?), ikäänkuin teini ei voisi olla hyvä tai ehkä parempikin isä/äiti kuin jotkut yli 25-vuotiaat. Ehkä se juontaa juurensa siihen, kun ainakin suurin osa mun ikäisistä (ainakin vielä viime vuonna) oli vielä ihan näkyvästi leikki-ikäisen tasolla käytökseltään. Ehkä ne on oppineet piilottamaan leikki-ikäisen kakaransa ja ainakin ulkoisesti aikuistumaan. Tämä vanhemman väestön yleinen käsitys (ainakin osittain) on se, että nuoriso vain ryyppää, polttaa ja rellestää, mutta eiväthän kaikki ole samanlaisia. Tietyissä paikoissa yleistäminen on aika syvältä jostain, kun ihmiset ovat kaikki yksilöitä. Nuorena tämä komfortismisuus on niin suuresti esillä, että jotkut, jotka haluaisivat olla erilaisia, eivät uskalla olla, kun ei haluta yhteisön jättävän heitä taakseen.
Tunti alkaa, meikä menee ->
Kiitän ja kumarran,
Teen Age Becoming Dad, Mika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti